Onnistunut talvitapahtuma

Särkijärven talvitapahtumassa kilpailuja ja arpoja

Särkijärven talvitapahtumaa vietettiin Pääsiäisen välilauantaina. Tänä vuonna hiihdettiin koulun rannassa järven jäällä. Urat oli tehty sekä perinteiselle että vapaalle tyylille. Edeltäneen viikon reippaat yöpakkaset tekivät latupohjista kantavat. Taaperohiihtäjien kirittäjät eivät uponneet sohjoon kuten joskus on voinut käydä. Sää oli mukavan lämmin, vaikka aurinko ei näyttäytynytkään. Paikalle oli tullut väkeä vauvasta vaariin. Lasten hiihto kiinnosti isovanhempia, mutta oli tultu myös rupattelemaan tuttavien kanssa, kun ei  enää asuta samalla kylällä.

Nelivuotiaat lähetettiin ensin ladulle

Eniten hiihtäjiä oli nuorimpien eli 4-, 6- ja 8 -vuotiaiden sarjoissa. Kolmelle ensimmäiselle annettiin pytty ja seuraaville mitali kaulaan. Hiihtojen toimitsijoina olivat Jouko Daavittila, Jukka Jurva  ja Raimo Peltoniemi.

Muitakin kilpailulajeja oli tarjolla

Eurolla sai ostaa tikkakisassa tai saappaanheitossa vuoron. Jenni Väisänen vastasi tikanheittopaikasta ja saappaanheittopaikalla Anitta Hietala kirjasi ja Markku Perälän toimi mittamiehenä. Näissä kisoissa oli tavarapalkinnot, voittanut pääsi valitsemaan ja vaihtoehdot vähenivät seuraaville.

Arpoja myytiin tukussa ja yksitellen

Sillä aikaa, kun vanhempi väki vaihtoi kuulumisia tai jonotti grillillä, lapset kiipesivät keskellä pihaa olevan lumipatterin päälle ja mäenlasku näytti olevan hauskaa. Pikkunälkään sai eurolla makkaraa ja mehua. Toini Jurva ja Anja Jurvelin grillasivat ulkona makkaroita.  Alli Peltoniemi ja Eija Niemelä emännöivät koulun sisätiloissa. Kahvipannu oli kuumana ja rinkilämunkkeja oli leivottu. Eurolla niitäkin sai ostaa.

Arpoja sai kahdellakymmenellä eurolla kaksikymmentäkahdeksan kappaletta. Arvonta huipentui valkoisen sähköauton arvontaan.  Arpavoittojen hankinnassa olivat eniten urakoineet Pentti Jurvelin ja Markku Perälä. Kyläseura kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita ja arvontaan palkintoja lahjoittaneita. Luettelo lahjoittajista tulee kylän kotisivuille. Tavataan 16.4. pilkkikilpailujen merkeissä rantakodalla!

 

Anna-Liisa Valtanen

Risto Juntunen

 

 

 

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.