Historia

NÄILLÄ TÖRMILLÄ ON ENNENKIN ELETTY

Esihistoriallinen aika

Särkijärven kylä on Utajärven vanhin. Itse Särkijärvi muodostui veden laskiessa jääkauden jälkeen noin 8000 vuotta sitten ja Kiiminkijoen suu oli silloin Kurimon kohdalla. Samoihin aikoihin Utajärven kirkon vaiheilla oli vielä vettä 40 metriä.

Ensimmäinen ihminen vaelteli täällä erämatkoillaan varmaankin jo noihin aikoihin. Pyytäjien tulethan olivat syttyneet Kiantajärven rannoille jo tuhat vuotta aikaisemmin. Me emme tiedä keitä nuo ensimmäiset tulijat olivat, mutta tutkijoiden nykyisin yleisesti hyväksymän kannan mukaan meidän nykyistenkin särkijärveläisten suonissa voi virrata pisara tuota vanhaa verta.

Ennen maataviljelevien asukkaiden tuloa täällä asui lappalaisia. He ovat jättäneet oman muistonsa moniin paikannimiin ja kansantarinoihin. Salmessa oleva vanhin kalapato lienee heidän tekemänsä. Osa saamelaisista ehkä täälläkin ryhtyi uudisasukkaaksi ja osa meni saapuvien uusien asukkaiden kanssa naimisiin, kuten paikallinen perimätieto kertoo. Mitään asiakirjatietoa heistä ei liene jäänyt.

Talonpoikaisasutuksen synty

Juho Jurvanen on ensimmäinen särkijärveläinen, joka löytyy vanhoista asiakirjoista nimeltä mainittuna. Hänen nimensä on veroluettelossa vuodelta 1557. Seuraava tulija, Heikki Repoinen, mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1570. Vuonna 1585 mainitaan Jurvanen isäntänä jo neljässä talossa ja Repoinen kahdessa talossa.

Asukkaat kokivat kovan kohtalon vanhan vihan aikana viidentenä joulupäivänä vuonna 1585. Limingan kirkkoherran kertomus ja perimätieto kertovat, että vainolainen hyökkäsi sanan kuuloon kokoontuneen väen kimppuun. Asukkaat hirtettiin turkkimäntyyn ja virsikirjat ripustettiin sen oksille. Vanha viha päättyi rauhaan 18.5.1595, mutta asutus toipui hitaasti. Vuonna 1598 uutena asukkaana saapui Mikko Kinnunen ja vuoteen 1607 mennessä tuli Matti Keränen ja Pekka Jurvakainen, joka palasi ainoana vanhaa vihaa edeltäneistä sukuaan jatkamaan.

Särkijärven talomäärä pysyy vain kolmena yli suurten kuolovuosien ja isonvihan aina 1750-luvulle saakka. Syynä olivat sotien aiheuttamat levottomuudet ja sotaväenotot Ruotsin armeijaan. Kyläläisten piti varustaa yksi ruotusotamies Pohjanmaan rykmenttiin, joka taisteli kaukana Viron ja Liivinmaan suunnalla. Jatkuvat sodat Ruotsin ja Venäjän välillä heijastuivat myös näille seuduille. Suuren karkukesän aikainen lienee perimätieto, joka kertoo erilaisista tavoista pelastua vihollisen kynsistä seuraavasti: ”Jurvanen juluma juoksemaan, Kinnunen kiivas tappelemaan ja Keräsellä hyvä hevonen.”

Uusia taloja

1750-1800 välisenä aikana Särkijärvelle perustettiin Pinoniemi (nykyään Kalla), Peltoniemi (Niemi), Kurimus, Jurva (Vittala), Naamala, Ahola (Korpela), Karhuntörmä (Niska), Jurkko, Itäpää, Polvela ja Hautala. Uuden talon perustamisesta saivat vanhempien talojen isännät lausua mielipiteensä. Näistä vuosisatojen takaisista asiakirjoista voimme tänäkin päivänä nähdä heidän omakätiset puumerkkinsä. Tästä eteenpäin uusia taloja perustettiin jatkuvasti lisää. Taloja autioitui varsinkin 1800-luvun alussa, jolloin oli useita katovuosia peräkkäin. Aina tuli kuitenkin uusi asukas ja sai verot maksettuaan talon haltuunsa.

Elinkeinot

Särkijärveläiset piti ruuan syrjässä kiinni pelto, vesi ja metsä. Pelto oli tärkein, mutta sen pettäessä hallavuosina nousi kalan ja riistan pyynti näiltä laajoilta erämailta arvoon arvaamattomaan. Suolan ja muun ostotavaran hankintaan ja veronmaksuun saatiin rahaa myymällä tervaa, voita, riistaa Oulun porvareille.

Pelto on Särkijärvellä aina elättänyt nöyrän kyntäjänsä sekä vesi ja metsä nöyrän pyytäjänsä!

Kurimon ruukki

Marraskuun 13 päivänä vuonna 1854 saivat ruukinpatruuna Axel Backman, kauppias Adolf Laurell, rakennusmestari Johan Strömberg ja raatimies Matts Sandström luvan perustaa Kurimuksen kosken partaalle rautaruukin. Se oli kylälle suuri tapahtuma. Töitä riitti kaikille, eikä oman kylä työvoima riittänytkään. Työstä maksettiin palkka selvällä rahalla.

Ensin rakennettiin masuuni, jossa järvimalmista saatiin puuhiilen kanssa valmistettua raakarautaa. Vuonna 1863 Kurimossa oli toiminnassa masuunin lisäksi kaksi putlausuunia, hitsausuuni, kankivasara, kaksi naulavasaraa, kahdella tuoliparilla varustettu valssi. Kurimossa oli täydellinen valimo, jossa voitiin valmistaa kaikkia mahdollisia valutuotteita hellanlevyistä hautaristeihin. Tuotteet varustettiin omalla merkillä. Oulussa oli oma myymälä. Tuotanto vuonna 1862 oli 3500 kippuntaa takkirautaa. (1 kippunta = 160 kg)

Rakentamiseen oli saatu korotonta lainaa, mutta ruplan arvo nousi ja lainan takaisinmaksu tuli kalliiksi. Käyttöpääomaa ei ollut. Kurimo ja Suomussalmella oleva Ämmän ruukki yhdistettiin samaksi yhtiöksi. Perustettiin vuonna 1864 Kurimon – Ämmän rautatehdas oy.

Kurimon tuotanto vuonna 1867 oli 6600 kippuntaa kankirautaa. Suurin saavutus oli valmistaa ensimmäisenä järvimalmista terästä. Tuotanto oli huomattavaa luokkaa senaikaisissa olosuhteissa ja laatu oli hyvä. Vuonna 1864 lähetettiin tuotteista näytteitä Moskovan teollisuusnäyttelyyn ja ne saivat siellä kaikki kiitettävät arvosanat. Pääosa tuotteista menikin vientiin venäjälle.

Nälkävuodet 1860-luvun lopulla ja pitkät kuljetusmatkat vaikeuttivat ruukin toimintaa. Valssilaitos paloi 1.3.1868. Velkojien tyydyttämiseen tarvittavaa pääomaa ei saatu kokoon. Ruukki luovutettiin saamamiehille 27.10.1869. He saivat sen myytyä vasta 7.8.1872. Ostaja oli Englantilainen yhtiö The Finland Carcoal Iron Works Company Limited.

Englantilaiset rakensivat uuden valssilaitoksen ja kunnostivat ruukkia muutoinkin. Uudeksi patruunaksi tuli ruotsalainen Patrik Peterson. Tuotantoa ei saatu nousemaan entisiin lukuihin. Vienti kärsi Venäjän ruplan arvon alenemisesta. Vuoden 1878 heinäkuussa paloi valssilaitos ja kankirautapaja. Saman vuoden lopulla englantilainen yhtiö teki konkurssin.

Kurimo myytiin huutokaupalla Oululaiselle porvarille Viktor Åkerblomille. Hänestä toivottiin uutta toiminnan käynnistäjää, mutta turhaan. Töitä ruukki kuitenkin antoi särkijärveläisille vielä pitkäksi aikaa. Ouluun ei tarvinnut rahtimiehen mennä vajaalla kuormalla, vaan aina mennessä vietiin purettuja rautaosia.